Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

† Sakke siirtyi enkelihevosten pariin 19.8.2017 auto-onnettomuudessa maastoilun yhteydessä †

 

VIERASKIRJA / SÄHKÖPOSTI

Sakke

Kuvat © Ransu.kuvat.fi (CC BY-NC 3.0)

Virtuaalihevonen / kuvien hevonen ei liity sivun tietoihin

A sim-game horse / horse in the pictures is not related to page information

Perustiedot

Virallinen nimi Malignant Silence Väritys Kimo
Rotu Latvianhevonen Painotus Kouluratsastus
Sukupuoli Ruuna Koulutus ko VaA, re 110cm
Säkäkorkeus 164cm Omistaja Ossian VRL-14060
Ikä 7-vuotias, ikääntyy satunnaisesti Rekisterinumero VH-000-0000
Sakke asuu Keijukummussa

Luonnekuvaus

Malignant Silence tutummin Sakke on melko leppoisa hevosruuna, joka on joissain tilanteissa vähän turhankin fiksu. Perusluonteeltaan Sakke on ystävällinen niin ihmisiä kuin toisia eläimiäkin kohtaan, mutta pieniä lapsia ruuna ei lähelleen hyväksy. Tulee toimeen toisten hevosten kanssa hyvin ja sopeutuu seuraansa, tarkoitti se sitten pahnan pohjimmaista tai jotain muuta, mutta Saken parhaat ystävät ovat selvästi koiria. Ystävällisyyden takana piilee myöskin pala ilkikurisuutta, joka yhdistettynä hevosen viisauteen on välillä melko mielenkiintoinen yhdistelmä. Sakke meinaan tylsistyessään ja joskus ihan muuten vaan availee solmuja, riimuja ja etsii tiensä pois tarhasta. Sakke ei ole kuitenkaan läheisriippuvainen, joten ruuna pärjää yksin niin ulkona kuin sisälläkin. Taluttaessa osaa olla aikamoinen porsas.

Hoitaessa Sakke on yleensä oma ihana itsensä, eikä se siis ole siitä moksiskaan. Hyvinä päivinä Sakke nauttii harjauksesta niin, että silmät lumpsuu ja alahuuli väpättää, mutta joinain päivinä ruuna pyörii karsinassa ympäriinsä eikä pysähdy hetkiksikään. Tällöin kuitenkaan kiinnisitominen ei ole ehkä paras ratkaisu, sillä ei kulu kauaa kuin solmu on jälleen auki. Jalkojen hoito ja satulan laitto sujuvat yleensä ilman suurempia ongelmia, mutta kuolainten laitossa Saken hampaat selvästi joskus juuttuvat yhteen jostain kumman syystä.

Ratsastaessa Sakke on miellyttämisen haluinen ja kulkee omalla moottorillaan. Herkkänä hevosena ruuna tarvitsee pehmeän mutta päättäväisen ratsastajan ja yksi Saken ärsyttävistä puolista ratsastaessa on mielenosoittaminen, kun joku ei mukamas miellytä. Kouluratsastaessa antaa kaikkensa ja soveltuu siihen näyttävien askeltensa puolesta. Askeleet ovat sen verran näyttävät ja isot, ettei askellajit ole miellyttävimmästä päästä, ellei niihin ole ehtinyt tottua. Esteillä Sakke tarvitsee oikein määrätietoisen ratsastajan, koska ruuna jännittää ja säheltää itsekseen. Hypyt ovat onnistuessaan melkein jopa mukavia. Maastossa Sakke on ihan huippu, käyntimaastot vetää kunnialla, mutta tykkää myös irrotella tilaisuuden tullessa. Muuten Sakke on ratsastaessa rohkea, mutta pelkää polkupyöriä kuollakseen, sekä saattaa välillä alkaa ”pelkäämään” jotain asiaa ihan kauheasti, mikä pitää kitkeä heti pois.

Kisoissa ja muuten uusissa paikoissa Sakesta tuleekin yhtäkkiä hirveä kiljukaula, joka pelkää kaikkea. Yleensä lopettaa tämän kuitenkin nopeasti käsittelijästä riippuen. Trailerimatkustus on Saken mielestä kamalaa ja ruunan lastaukseen kannattaa varatakin vähintään se puolisen tuntia. Matkustaa hyvin kaverihevosen kanssa, mutta sen jälkeen jäädessään yksin huutaa perään, joten kuljettaminen yksin on loppujen lopuksi helpompaa. Myös eläinlääkäri on pelottava, mutta kengitys sujuu ongelmitta.

Suku

Sukutietoja etsitään!

Kilpailut

Kouluratsastus

Esteratsastus

Muut

Päiväkirja

BEAST – 0000 SANAA - KIRJOITTANUT OSSIAN

Päivä oli pilvinen, mutta ei läheskään niin sateisen oloinen kuin aiemmin. Ossian oli juuri noussut autostaan, kun hän kuuli vaimeaa kavionkopsetta. Aluksi ketään ei näkynyt, mutta selvästi joku kiireinen lähestyi täyttä laukkaa kohti tallia, mikä oli epänormaalia. Tämä herätti miehenalun mielenkiinnon, joten hän lähti äänen suuntaan. Joko kyseessä olisi jonkinlainen karkuritapaus kuin viimeksi tai sitten jonkinlainen hätätapaus.
Ei kestänyt kauaakaan, kun metsätieltä syöksyi vaalea ja nopeasti lähestyvä hevonen. Tiellä nelisti valkoinen arabi, jonka Ossian tunnisti Hillaksi värin ja olemuksen perusteella. Samassa hänen aivojensa sopukoista nousi pinnalle joskus Vivianin – Hillan hoitajan – kanssa käyty keskustelu, jossa tyttö oli kertonut Hillan säikkymisestään huolimatta ihanaksi, kunhan sitä käsitteli tarvittavalla määrätietoisuudella ja rauhallisuudella.
Ryhtyen tuumasta toimeen, Ossian alkoi hyräillä rauhallista sävelmää, asettuen samalla seisomaan kädet levällään tamman kulkureitille. Vauhkoontunut tamma katsoi häntä ensin silmät päässä pyörien ja laukkasi kohti, mutta neidin vauhti tippui pikkuhiljaa raviin, kun este ei siirtynytkään pois tieltä. Hillan tullessa lähelle, Ossian tarttui sen katkenneisiin ohjiin sulavalla liikkeellä, jota tamma sitten pelästyi.

Saatuaan hevosen edes vähän rauhalliseksi ja tarkistettuaan nopeasti sen kunnon, hän lähti uupunutta hevosta taluttaen kohti metsäpolkua. Hillalla oli kaikki päällisin puolin hyvin ja nyt pitäisi vain löytää kadonnut ratsastaja. Onneksi ei kulunut kauaakaan, kun tiellä marssi vastaan Vivian.
– Ei kai sattunut pahasti? kysyi Ossian kuulomatkan sisäpuolella.
– Ei, mustelmia tulee ehkä mutta muuten ok. Onko Hilla okei? vastasi Vivian, vaikka häntä selvästikin huoletti enemmän hevosen kunto.
Vivian ja Ossian juttelivat paluumatkalla tallille ja selvisi, että epävarma Hilla oli pelästynyt pieniä vihreitä miehiä – tai Keijukummun keijuja – ja pötkinyt pakoon ennen ratsastajan reagointia. Pahasti ei ollut sattunut, mutta ärsytys oli sitäkin suurempi. Kun kaikki oli varmasti hyvin ja Viviankin pystyi jo nauramaan tapahtuneelle, Ossian lähti hoitamaan omia hommiaan nauraen mielessään, kuinka tapahtumarikkaalle tallille oikein päätyi.

PAPER PLANE – 28.7.2017 - 0000 SANAA - KIRJOITTANUT OSSIAN

Ossian parkkeerasi autonsa tottuneesti Keijukummun parkkipaikalle. Auton sammutettuaan hän nappasi mukaansa pelkääjänpaikalla olevan kakkukuvun, jonka alla oli piilossa Ossianin äidin leipoma mutakakku – herrasta itsestään kun ei ollut leipojaksi, varsinkaan jos tuotos pitäisi muille syöttää. Päivä oli edellisiä pilvisempi ja ilma oli selvästi sateinen. Ossian mulkaisi pahasti taivasta ja sitten välittömästi haukkui itsensä mielessään tyhmäksi. Ei ollut mitään järkeä manata sadetta, jos sitä ei toivonut. Päivä oli ollut tarpeeksi huono jo ilman sadettakin.
Oleskeluhuoneesta kuuluva nauru ja puheensorina saivat pienen hymyn Ossianin huulille tahtomatta. Toisaalta se oli ihan hyvä asia, sillä pojan murheet olivat turhia, eikä muiden tarvinnut niistä murehtia. Hymy huulillaan hän avasi oven ja astui kodikkaaseen tilaan.
– Ossian! Kuuliks sä uusista hevosista jo? hihkui monta iloista ääntä ja Ossian pudisti päätään. Taasko Tyyne oli innostunut ostamaan lisää nelijalkaisia? Pian Ossian sai tietää kaiken Islasta ja Tapsasta, sekä lisäinformaatiota Ellusta, jota Ulrika oli alkanut hoitaa. Talliin oli kuulemma tullut myös uusi yksityishevonen Herra Huu, joka oli osoittautunut melkoiseksi tapaukseksi. Keskustelun jatkuessa poika laski kakkukuvun sivupöydälle ja varmisti, että sen mukana oli lappu, jossa pyydettiin jakamaan kakku kaikille ja että Ossian halusi kuvun takaisin. Osa jutuista meni lähinnä toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, sillä Ossian oli syventynyt omiin ajatuksiinsa.
– Alright ladies, aloitti Ossian, mutta korjasi sanojaan nopeasti saatuaan Elikseltä kulmikkaan katseen:
– Alright ladies and gentlemen, toisin kuin eräillä, mulla on hevonen yhä hoitamatta, Ossian ilmoitti ja poistui huoneesta luoden vielä yhden epäilevän katseen häkissään istuvaan Totoon. Muut tuntuivat tykkäävän linnusta, mutta Ossianista se oli mielipuolinen ja ehkä hieman pelottava.

Päästyään karkuun iloista ihmispaljoutta, Ossian antoi hymyn valahtaa kasvoiltaan. Samassa miehenalun puhelin soi ja hän tiesi jo soittajaa katsomattakin, ettei kannattanut vastata. Siitä seuraisi vain paha mieli ja lisää ihmissuhdeongelmia. Ossian kuitenkin kalasti puhelimen taskustaan ja sammutti sen. Ei tarvinnut soitella, jos ei halunnut muuta kuin riidellä. Taukohuoneesta tarttunut ilo katosi kuin tuhka tuuleen ja Ossian marssi vakavana Saken karsinalle. Riimu matkaan ja kohti tarhoja, joissa Sakke oli nyt majaillut turvottelevan jalkansa vuoksi. Sen siitä saa, kun karkaa, ajatteli poika katkerasti. Sakke kuitenkin ravasi innoissaan portille, eikä se ontunut yhtään. Ontumista ei ollut tullut ja Ossian oli liikuttanut ruunaa kevyesti jalan turvotuksen salliessa rankan maastokurssin jälkeen. Koska jalka ei hevosta vaivannut, oli aika pitää kunnon treenipäivä.
Vaikka ruuna oli liikkunut joka päivä, sille oli selvästi keräytynyt ylimääräistä energiaa. Se tanssi riimunnarun toisessa päässä ja yritti tehdä milloin minkäkinlaisia spurtteja. Ossian nyki kärttyisästi narua, mutta kun se ei auttanut, hän läimäytti ruunaa kipakasti lavalle. Sakke astui askeleen sivulle pakoon, mutta asettui sitten sipsuttelemaan narun päässä. Tallissa kuului kimeä hirnahdus perimmäisesti karsinasta ja kimo ruuna vastasi siihen heti. Ossian tyytyi mulkaisemaan hevostaan, mutta tunki sen sitten karsinaan ilman suurempaa myötätuntoa.
Saatuaan kaikki tarvittavat tavarat Saken karsinalle, Ossian ryhtyi harjaaman sitä rivakasti. Sakke osoitti mieltään pyörimällä, mutta poika vain myötäili sen liikkeitä ja antoi sen pyöriä – miten nyt sitä ajatteli estääkään? Vaikka harjaus oli ripeä, se sai kimon turkin näyttämään huomattavasti paremmalta kuin pölyisenä. Harjat vaihtuivat pian kaviokoukkuun ja siitä pinteleihin. Ossian pyöritti keltaiset pintelit hevosen jalkoihin kulmat kurtussa, eikä Sakke tehnyt hommasta yhtään helppoa.

Sakke seisoi pää pystyssä keskellä tyhjää ratsastuskenttää. Taivas oli pilvessä ja ilma enteili sadetta, mutta siitä huolimatta Ossian heilautti itsensä ratsun selkään. Ei kaksikko mistään sokerista ollut, vaikka kouluratsukko olikin. Sakke pureskeli kankikuolainta katsoessaan kohti maastopolkuja, mutta Ossian nyppäsi nivelestä saadakseen huomion takaisin itseensä. Satulavyön kiristettyään Ossian huokaisi syvään ja antoi ruunalle pienen merkin matkaan lähtemiseksi. Ei olisi mitään iloa purkaa omaa pahaa oloa hevoseen.
Ossian aloitti verryttelyn käynnissä, kun Sakke oli saanut kävelle tarpeeksi vapain ohjin. Ohjia kerätessään poika piti tarkan huolen siitä, ettei kankiin kiinnittynyt ohja tullut liian kireällä – siitä olisi vain koitunut ongelmia. Verryttelyssä Ossian pyysi Sakkea kuuntelemaan, taipumaan ja rentoutumaan tehden pysähdyksiä, kaarevia teitä ja pohkeenväistöjä. Lopulta verryttelykuvioksi muodostui isot voltit molemmilla lyhyillä sivuilla, tallinpuoleisella pitkällä sivulla V-pohkeenväistö ensin uralta pois ja takaisin ja toisella pitkällä sivulla avotaivusta välillä suoristaen. Sakke vaikutti muuten oikein mukavalta ratsastaa, mutta sillä oli selvästi paljon pakkautunutta energiaa. Ossian teki paljon pysähdyksiä ja peruutuksia muiden tehtävien välissä saadakseen ruunan kuuliaiseksi.
Tehtyään pitkät käyntiverryttelyt molempiin kierroksiin, poika pyysi Saken raviin. Innoissaan kimo heitti päänsä ylös ja lähti nopeaan kipitysraviin. Sakke väänsi niskansa niin nurin, että tuntui kuin se olisi yrittänyt katsoa ratsastajaansa yläkautta silmiin. Koska hevosen pää oli niin huonossa asennossa, Ossian yritti pidättää vauhtia istunnallaan ja jaloillaan myödäten samalla ohjasta. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vääntää hevosen niskoja nurin, vaikka pää haluttiinkin sopivaan paikkaan. Pian ruuna rauhoittui päänsä kanssa ja laski sen pitkälle eteen. Ossian antoi hevosen venyttää päätänsä alkuravien ajan.

Saatuaan verryttelyn loppumaan, Ossian antoi Sakelle hetkeksi pitkät ohjat. Samalla hän suunnitteli hieman pientä sotasuunnitelmaa. Verryttelyn paras osuus oli selvästi ollut laukat, joissa ruuna oli rentoutunut ja myödännyt rehellisesti suustaan. Samalla se oli kuitenkin ollut hirmu kiireinen ja paikoitellen vahva pidätteille, joten Ossian päätti jatkaa erilaisilla siirtymisillä. Niiden jälkeen hän ratsastaisi jonkinlaista laukkakuviota, sillä kaksikko ei ollut pitkään aikaan harjoitellut laukanvaihtoja tai vastalaukkoja, eikä Ossian halunnut tuhlata kankien tuomaa vipua ja Saken parempaa keskittymistä muihin juttuihin.
Aluksi Sakke vastusteli siirtymisiä ja yritti protestiksi kulkea ulkolapa edellä. Päättäväisesti Ossian teki vahvat pidätteet ja sai ruunan käyntiin. Käynnistä hän nosti laukan ja laukasta tiputti takaisin raviin. Samalla hän pyrki ratsastamaan hevosen sisäpohkeen ja ulko-ohjan väliin, milloin lapa asettuisi paikalleen ja hevonen suoristuisi. Sakke lähti innokkaasti raviin ja toisin kuin aluksi, se ravasi nyt pitkin ja näyttävin askelin, mikä sai Ossianin hytkymään kyydissä. Toki hän oli ehtinyt ajan kanssa raviin tottumaan eikä istunta enää näyttänyt pahalta, mutta Saken askeleet eivät olleet mitenkään mukavimmasta päästä. Ossian jatkoi vielä siirtymisillä molempiin suuntiin. Käynti-laukka-ravi-laukka-ravi-käynti-ravi-laukka-käynti…
Siirtymisten jälkeen Ossian nosti laukan ja teki ensin A-päädyssä pääty-ympyrän, jolla sääteli laukkaa. Siitä hän käänsi ruunan lisätylle laukkalävistäjälle. Ossian korjasi pienesti istuntaansa lävistäjän aikana ja Sakke teki puhtaan laukanvaihdon. Tämä ei ollut tarkoituksellista, mutta koska painonsiirto meni oikeastaan kyseisestä avusta, hän kiitti ruunaa nopeasti, mutta jatkoi sitten matkaa siihen sen enempää huomiota kiinnittämättä. Koska tarkoitus oli kuitenkin ottaa pätkä vastalaukkaa, Ossian teki uuden vaihdon lyhyellä sivulla. Koska Sakke oli todella hyvin kuulolla, se protestoi mielestään liian vahvoja apuja pienellä pukilla. Tähän ratsastaja vastasi pienellä raipan muistutuksella, mutta antoi kuitenkin hevoselle lisää ohjaa. Ruuna kulki upeasti peräänannossa kuin esitelläkseen upeita liikkeitään.
Sakke siirtyi pelkällä hengityksellä takaisin raviin ja pienin avuin uudelleen laukkaan. Tällä kertaa Ossian ohjasi ratsunsa viisikaariselle tehden vaihdot kaarten vaihtuessa. Tarkka ratsastus oli aina ollut pojalle kaikista parasta niin sanotusti turvallista pahan olon purkamista, mikä näkyi osittain ratsastaessakin.
– Tyhmät ihmiset, murahti Ossian ja teki ensimmäisen vaihdon.
– Tyhmät sukulaiset, ja toinen vaihto.
– Tyhmät ystävät, vaihto.
– Tyhmät odotukset, vaihto pukilla.
– Tyhmä opiskelu, viimeinen, erittäin siisti vaihto.
Parin muun laukkatehtävän jälkeen Ossian otti vielä parit ravilävistäjät, sillä Sakke oli niin hyvä. Se ravasi isoa ja näyttävää askelta, mutta pysyi samalla kevyenä edestä. Myös Sakke vaikutti tyytyväiseltä, vaikka silläkin oli hiki pinnassa. Ossianin paita oli liimautunut inhottavasti selkään kiinni, mutta se ei menoa häirinnyt. Hyvien ravien jälkeen Ossian aloitti loppuverryttelyn. Juuri silloin myös taivaat aukenivat ja rankkasade lankesi kaksikon ylle. Hetkessä kentän pohjaan muodostui lätäköitä ja sekä poika, että hevonen näyttivät uitetuilta koirilta. Kuitenkaan ei auttanut kuin jatkaa loppuverryttelyä, sillä Ossian ei halunnut saada hevostaan täydellisesti jumiin.

Sade laantui hieman, kun ratsukko vihdoin selvisi talliin. Nyt Ossian hymyili jo oikeaa hymyä ja hän iloisesti hoiti ruunansa pois ratsastusvarustuksesta. Märät pintelit ja satulahuopa joutivat pyykkiin, samoin märän hevosen kuivaukseen käytetty pyyhe. Satula ja kankisuitset saivat ratsastussaappaiden tapaan pikaisen huollon, ettei nahka menisi huonoksi. Sakke sai paljon rakkautta ja Ossiankin sitten kaiken hoidettuaan istui Saken karsinassa rapsutellen kimoa korvan takaa. Hetken mietinnän jälkeen hän soitti kotiin ja selvitti asiansa.
Oleskeluhuoneessa oli vielä pari yksinäistä sielua, kun Ossian poikkesi sen kautta ennen lähtöään. Kakkua oli vielä vähän jäljellä, joten kupu sai jäädä vielä sinne. Ennen poistumistaan poika huikkasi heipat tallilaisille. Kotimatkallaan Ossian hymyili ja päätti, että päivän viisaus oli ”elämä on kuin paperilennokin matka, välillä se heittelehtii holtittomasti, mutta hyvin rakennettuna ja huollettuna sen matka voi olla pitkä ja melkein tasainen”.

RECKLESSLY – 0000 SANAA - KIRJOITTANUT OSSIAN

Ossian oli juuri matkalla kohti orien ja ruunien laidunta, minne Sakke oli laskettu jonon jatkoksi kotiuduttuaan. Laitumelle laskeminen oli onnistunut hyvin ja Sakke oli ainakin toistaiseksi sopeutunut laumaan. Ossian kuuli kavionkopsetta, mutta ajatteli sen olevan vain joku hoitohevostaan hakenut tallilainen. Poika nosti päänsä tervehtiäkseen, mutta vastassa olikin vapaana juoksevat Sakke ja vuonohevonen nimeltä Leo. Molemmat ravasivat kohti näyttäen harvinaisen tyytyväisiltä, eikä kumpaakaan kiinnostanut tiellä seisova Ossian.
– Hei pruut pojat! yritti Ossian turhaan. Kun karkurikaksikko huomasi hänet, Sakke hirnahti ja ne karauttivat laukassa toiseen suuntaan. Tietäen, ettei hevosta juosten kiinni saa Ossian hölkkäsi laitumelle varmistamaan, etteivät kaikki muutkin hevoset olisi kohta vapaana. Samalla hän kaivoi puhelimen taskustaan ja soitti Tyynelle.
– Hei Tyyne, Sakke ja Leo karkas laitumesta ja juoksi tallille päin, Ossian selitti heti, kun linja aukesi.
– Voihan nenä, onko siellä muita irti? kysyi Tyyne ja taustalta kuului liikkumisen ääniä.
– Ei kai, mä oon nyt täällä laitumella ja näyttää siltä, että Sakke on avannu portin. Täällä meinaa kulkee sähköt ja kaikki mut portti on maassa, vastasi Ossian. Hän nosti portin takaisin kiinni ja lähti hölkkäämään kohti tallia, jossa Tyyne lupasi lähteä etsimään karkureita. Tämä tästä vielä puuttui, hän mietti matkalla. Näytetään sitten kaikki paheet samoin tein, kun kaksikko oli kerrankin antanut edes jotenkin fiksun kuvan tallinomistajalle.

Tallin pihaan päästyään, Ossian etsi käsiinsä Tyynen. Tyyne oli kentän kulmalla kädessään valkoinen kippo, jonka pohjalla oli kourallinen kauraa. Ihan fiksu veto, sillä Sakke ei ainakaan antaisi hyvää hyvyyttään kiinni ja Leo vaikutti aika ponimaiselta tapaukselta, jotka eivät olleet maailman helpoimpia kiinniotettavia.
– Tuohon suuntaan ne karauttivat ensin metsätielle, sitten ne juoksivat takaisin tänne ja nyt ne on taas tuolla metikössä, selvensi Tyyne, joka rauhallisesti vain odotti hevosten paluuta. Ossian nyökkäsi ja nojautui aitaan odottelemaan. Metsään olisi ihan turha rämpiä hevosten perään, sillä siellä oli vain vaikea ottaa kiinni, eikä kaksikko siellä varmaan kovin kauaa viihtyisi.
– Mä en aatellu et Sakke lähtis noi nopee sieltä laitumesta ku siä oli nii paljo seuraa, mut se on tehny ton ennenki, huokaisi Ossian pahoittelevasti.
– Sen siitä saa kun on liian fiksu hevonen, vastasi Tyyne ihan huumorilla ja aitaan nojaava poika huokaisi helpotuksesta. Kaikki olisi hyvin, kunhan vain kumpikaan hevosista ei loukkaisi itseään karkureissullaan.
– Ja tuolta ne taas tulee, hymähti Tyyne, kun karkurit laukkasivat metsän suunnalta takaisin pihaan.

Leon ilme kirkastui ponin nähdessä kipon Tyynen kädessä. Sakke seurasi innostunutta toveriaan korvat höröllä, mutta hyppäsi heti sivuaskeleella karkuun, kun Ossian yritti saada ruunan kiinni. Leo luopui leikistä ruuan toivossa ja Tyyne naurahti.
– Joskus musta tuntuu, että tää tekee tätä vaan ruuan takia, nainen totesi ja ojensi kaurakipon Ossianille, kun Leo oli turvallisesti riimussa. Sakke seurasi tilannetta tarkasti aution kentän portilta, mutta se ei lähtenyt seuraamaan Tyyneä ja Leoa. Ossian sai ruunan sijainnista idean ja hän lähtikin sitä kohden. Kun Sakke huomasi lähestyvän omistajansa, se kääntyi nopeasti ja laukkasi suoraan tarhan portista sisään. Lapsellisesti poika näytti hevoselle kieltä ja sulki sitten portin – karkumatka päättyisi tähän.
Ruunan kiinnisaaminen olikin odotettua vaikeampi prosessi. Ensin se tuli lähelle kuin antautuakseen, mutta sitten se kirmasi kentän toiseen päähän hirnuen. Tämä meni selvästi jonkinlaisesta väliaikaesityksestä, sillä kentän aidan päälle oli kiivennyt istumaan Jenny, Noppa, Ulrika ja Elis, johon Ossian oli vähän aikaa sitten tutustunut. Nelikko kannusti vuoroin Ossiania ja vuoroin Sakkea ja Ossian vain kääntyi näyttämään heille kieltä.
– Ei tää mikään esitys oo, valitti Ossian ja esitti dramaattisesti hyvin loukkaantunutta.
– Sitä paitsi mun kunto ei riitä tähän, hän huokaisi huumorilla ja lysähti kentän hiekalle makaamaan, mikä sai yleisön tirskumaan. Sakkekin kiinnostui tapahtumista ja kimo ravasi katsomaan, mikä sen omistajalle oikein tuli. Aidalla istujat hiljentyivät, kun Sakke tuuppi makaavaa omistajaansa likaisella turvalla.
– Älä nyt sit jää sen alle, kauhisteli Ulrika. Ossian pyöräytti silmiään ja heitti kädessään olevan riimunnarun Saken kaulan ympärille. Ruuna luimisti liikkeelle korviaan, mutta jäi sitten seisomaan takajalkaansa lepuuttaen. Ossian nousi hitaasti istumaan rapsuttaen ruunansa poskea. Istuvaltaan hän heitti hevosensa riimun sen niskaan ja napsautti narun siihen kiinni.
– Noniin show on ohi ja hevonen on kiinni, hän ilmoitti noustessaan ylös ja kumarsi sitten silmäänsä vinkaten yleisölle.

Tallissa – ja vähän vähemmän hiekkaisena – Ossian tarkisti Saken haavoilta ja huomasi epäonnekseen hevosen oikean takajalan turvottavan hieman. Huokaisten ja päätään pyörittäen hän kuskasi ruunan pesukarsinaan, jossa hän sitten kylmäsi jalkaa.
– Ihme idiootti olet, Ossian huokaisi, mutta muiskaisi märän pusun hevosen poskelle.

WISHFUL THINKING – 25.7.2017 - 0000 SANAA - KIRJOITTANUT OSSIAN
MAASTOESTEKURSSI PÄIVÄ 2

Ossian nousi kevyesti ruunansa satulaan. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta, mikä sai Saken karvan kiiltelemään upeasti. Päivä oli erittäin lämmin ja Ossian päätti, että tummat ratsastushousut olivat huono idea. Pojan hiukset olivat taas letillä, etteivät hänen villit kutrinsa haittaisi ratsastusta. Tällä kertaa Ossian oli ensimmäinen hevosen selässä ja valmiina, mikä antoi hänelle aikaa tarkkailla muiden tekemistä. Aurinko meni pian pilveen, mutta ilma pysyi siitä huolimatta lämpimänä. Sakke pureskeli hermostuneena kuolainta, mutta asettui vähän päästessään liikkeelle.
Toisin kuin edellisenä päivänä, tänään suunnattiin kohti hiekkapätkiä ja polkuja. Jonossa oli iloista puheensorinaa, mikä oli omiaan kielimään pienestä jännityksestä. Ossian taputti jo hieman rentoutunutta hevosta kaulalle ja hymyili. Ehkä tämä päivä onnistuisi paremmin kuin eilinen, sillä pojalla oli ollut aikaa miettiä onnistumisia ja epäonnistumia edellisiltana ja oppia niistä.

– Tänään tehdään sitten niin, että Ulrika, Cecilie ja Ossian lämmittelee tuolla hiekkasuoralla ja kääntyy kun tapaa Pipsan ja Mimosan ja Jenny ja Lyydia jää tänne. Ei sitten mitään kaahailua! Tyyne ilmoitti napakasti. Perussettiä, ajatteli Ossian, mutta innostui kuitenkin siitä, että he saivat lähteä valvovan silmän alta pois. Ossian väläytti leveän hymyn ”rikoskumppaneilleen” ja sai heiltä hymyt takaisin. Innostus tarttui myös Sakkeen, joka lähti kaikista pienimmästä pohkeesta reippaaseen raviin. Metsämaisema vilisi silmissä, kun latvianhevonen ravasi näyttävin askelin eteen. Tällä suunnalla Ossian ei ollut vielä käynytkään, joten ihan hyvä, että innokkaat tallitytöt olisivat heitä vastassa. Cecilie ja Hira tulivat lähellä poikakaksikkoa ja he nostivat laukan kuin sanattomasta sopimuksesta samaan aikaan. Sakke hyppäsi innokkaana eteen, mutta Ossian otti sen nopeasti takaisin hallittuun askeleeseen.
Ossian ja Cecilie saapuivat Pipsan ja Mimosan luo melko nopeasti peräjälkeen. Sakke oli innostunut laukkapätkästä ihan kunnolla ja nyt se steppasi paikallaan, mutta Hira ei ollut paljoakaan parempi.
– Meillä on ihan villihevosia nä ratsut, Ossian virnisti Cecilialle. Kommentti sai Pipsan tyrskähtämään.
– Muuten ihan kiva mutta te unohditte Ullen ja Tompan jonnekin matkanvarrelle, vastasi Pipsa. Siihen Ossian vastasi vain virnistyksellä, jonka jälkeen ei kestänyt kauaakaan, että Tomppa rymisteli paikalle Ulrika selässään.
– Jee, tekin selvisitte paikalle, me ehdittiinkin jo vähän huolestuun, minne jäitte, Ossian virnisti Ulrikalle ja pyöräytti sarkastisesti silmiään. Ei ollut ihme, ettei Tomppa pärjännyt vauhdissa Sakelle ja Hiralle, mutta voihan toista aina vähän kiusoitella. Pipsa ja Mimosa keskeyttivät rupattelun seuraavilla ohjeilla ja uhkauksella siitä, että kaahaamisesta seuraisi kävelyä. Ossian ei voinut vastustaa kiusausta heittää siihen sarkastista kommenttia, mutta hän kuitenkin kokosi ohjat paremmin käsiinsä ennen lähtöä.

Kun Sakke ja Ossian saapuivat takaisin Tyynen luokse, Sakke oli jo pienessä hiessä. Ossian kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että hiki oli lähinnä jännityksestä johtuvaa, vaikka ruuna vaikuttikin paljon paremmalta edelliseen verrattuna. Seuraavaksi saapuivat Cecilie ja Hira, ja Tomppakin selvisi yllättävän nopeasti maaliin saatuaan pienet kannustukset Jennyltä ja Ossianilta. Jenny ja Lyydia olivat jo olleet odottamassa ennen Ossianin ja Saken saapumista – mutta ehkä siihen vaikutti Tyynen läheisyys. Siinä paha missä mainitaan, ajatteli Ossian, kun kyseinen nainen juuri käveli viiden ratsukon eteen ja kertoi tämänkertaisen sotasuunnitelman.
Ensimmäisenä hyppynä olisi risueste, joka oli pellolla olevaa korkeampi. Koska ratsukot pitivät saman järjestyksen kuin edelliskerralla, Ossian ja Sakke jäivät odottamaan vuoroaan viimeisiksi. Ossian yritti tarkkailla muiden suorituksia mahdollisuuksien mukaan, mutta hänen huomionsa oli melko vahvasti Sakessa, joka potki ja tempoi ympäriinsä.
– Nä paarmat tappaa meidät, valitti Ossian, kun Sakke luimisti ja potkaisi itseään mahan alle. Lyydia heitti heille myötätuntoisen katseen Aten selästä ja Tyynekin hymähti. Ossian oli juuri jatkamassa valitustaan, mutta hän päätyikin läimäyttämään yhden tappajapaarman pois Saken kaulalta, mikä sai ruunan ottamaan sivuaskeleita.
– Pruu, pruu, rauhassa vaan poika, Ossian mutisi ja yritti rentoutua satulassa. Ylimääräisestä jännityksestä ei ollut mitään hyötyä. Ratsukosta molemmat huokaisivat helpotuksesta, kun tuli heidän vuoro ylittää este – se tarkoitti karkaamista paarmojen armoilta! Sakke nosti innokkaasti laukan ja Ossian teki nopeat puolipidätteet ennen kevyeen istuntaan nousemista. Ruuna laukkasi reippaasti, eikä pälyillyt esteitä läheskään niin paljoa kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka Ossian joutuikin ratsastamaan ruunan vahvalla tuella, ettei se lähtisi pelkurimaisesti pakoon. Hyppy oli muuten melko hyvä, mutta Sakke epäröi viimeisellä askeleella ja hyppäsi puolikkaan askeleen etuajassa.
– Ihan hyvä, mutta tue jalalla paremmin, niin se ei tee noin kamalia loikkia. Vauhtia sais vielä olla mut alkaa jo paraneen, kehui Tyyne ja poika taputti ratsuaan kaulalle. Seuraava kierros samalle esteelle meni nopeammin ja kaikkien saatua parit hyvät hypyt vaihdettiin risueste isompaan tukkiin. Sakke ylitti tukkiesteen ihan nätisti ensimmäisen kiellon jälkeen. Kiellosta Ossian napautti sitä terävästi raipalla kaulalle, minkä jälkeen ruuna ei kai enää viitsinyt pelleillä – ei se oikeasti mitään vihreitä pikkumiehiä pelännyt.

Seuraavaksi hypättävä hauta, joka näytti Ossianista vähän hurjalta, oli Sakelle ihan lastenleikkiä. Muilla sen ylitys meni ihan hyvin, mutta Tomppa näytti pelkäävän sitä pikkuisen. Tämän sai Ossianin nielaisemaan dramaattisesti, mutta se oli ihan turhaa. Sakke ei katsonut estettä millään tavalla kieroon tai lähestymisessä epäröinyt yhtään, mikä taisi yllättää ratsukon molemmat osapuolet jollain tasolla. Ossian taputti kimoa iloisesti kaulalla, sillä selvästi kaikista suurimmat vaikeudet olivat ohi! Tyynekin kehui suoritusta, mikä sai pojan virnistämään.
Suurimmat vaikeudet ohi? Toiveajattelua. Kaikki muut hypyt onnistuivat hyvin ja ratsukko sai itsevarmuutta, mikä auttoi selvästi oikean tahdin ja hyppäämispaikan löytymisessä, ja kaikki menikin hyvin ennen sitä kirottua sianselkää. Sakke hoksasi sen jo kaukaa ja veti liinat kiinni. Muiden hypätessä kyseistä estettä se kuitenkin rauhoittua, vaikka mulkoili sitä kulmiensa alta. Ossian huomasi hevosensa jännittyneisyyden, joten hän napautti sitä raipalla lavalle jo heti kättelyssä, kun tuli heidän vuoro. Sen jälkeen ruuna lähti ihan hyvään laukkaan ja selässä keikkuva poika antoi sille tukea niin jalalla kuin kädellä. Tyyne kehui tahtia hyväksi ja Sakke oli jo melkein hyppäämässä, mutta sitten se päätti, ettei se ollutkaan hyvä idea. Ossian ei juuri ehtinyt pysähdykseen reagoida ja kevyt istunta oli omiaan auttamaan ratsastajan lentoradan jatkumista. Toisaalta, pysähdys tuli niin yllättäen jopa Sakelle, että sen etujalat kopisivat kiinteään esteeseen, kun se siihen kevyesti törmäsi.
Mutta kun Saken matka päättyi esteen toiselle puolen, Ossian päätti, että on hieno idea jatkaa omaa matkaa esteen yli. Tippuminen ei kuitenkaan ollut mikään sellainen, että kaikki hidastuu ja tietää tasan tarkkaan mitä tapahtuu, vaan kaikki oli ohi, ennen kuin Ossian ehti kunnolla edes huomata. Ensimmäisenä hetkenä hän istui kimon ruunansa kyydissä, seuraavana hän istui esteen takana ruohon seassa. Hän toipui järkytyksestään kuitenkin nopeasti ja puristi toisen nyrkkinsä kiinni, missä oli vielä ohjat tallessa. Sakke yritti pomppia esteen takaa karkuun, mutta Tyynen nopean reaktiokyvyn ansiosta nainen sai nopeasti ruunan ohjat omiin käsiinsä talteen.

– Sattuko? Näytti aika hurjalta, kysyi Tyyne huolestuneena ja ratsailla oleva tyttöjoukko yritti kurkkia tapahtumia ratsujensa selästä. Ossian virnisti ruohonjuuritasosta ja nousi sitten ähkäisten pystyyn.
– Kyl tää tästä, tuli vaan vähän puskan takaa, poika vastasi ja virnisti vähän. Mikään ei ollut murtunut, mutta kasa mustelmia olisi tiedossa. Nyt kun Ossian oli todistetusti hengissä, Tyyne hymyili ja antoi Saken ohjat takaisin Ossianille. Ossian nykäisi ohjista, kun ruuan yritti stepata karkuun hänen tarkistaessa hevosen polvia.
– KAKKUA! huusi Jenny yhtäkkiä Liven selästä ja Ossian pyöräytti silmänsä kohti kattoa. Hän oli jo melkein ehtinyt unohtaa kakku-perinteen, sillä se ei ollut käytössä edellisellä tallilla. Tyynekin huokaisi ja punttasi pojan takaisin selkään.
– Saatte kyllä, jos mä en kuole matkanvarrella, virnisti Ossian.
Pienen tappelun ja vielä suuremman maanittelun jälkeen Sakke rentoutui vähän ja hyppäsi jopa kauhistuttavan sianselän melkein jopa fiksusti. Kun suurin draama saatiin ohi ja kaikki saivat linjoista tuntumaa, Tyyne esitteli viisikolle päivän ja kurssin huipennuksen, maastoesteradan kokonaisuudessaan. Ossian tiirasi karttaa tarkasti ja toisti esteiden järjestystä mantrana päässään. Isotukki, isompi risueste, hauta, sianselkä, pikkutukki, talo, pienempi risueste, kulmaeste ja viimeisenä halkopino. Isotukki, isompi risueste, hauta…

Sakke steppasi malttamattomana ja hirnui jo lähteneiden ratsukoiden perään. Paikalla oli enää vain Lyydia ja Atte, ja Ossian yrittikin pitää jonkinlaista keskustelua yllä – ainakin aina silloin kuin Sakke ei pyrkinyt ylöspäin.
– Noniin, Lyydia sä voit lähtee Aten kanssa. Muista hyvä laukka! Tyyne ilmoitti hymyillen ja hetkeä myöhemmin Lyydia ja Atte katosivat näkyvistä. Siitä Sakke sai kunnon kohtauksen ja Ossian joutui vetämään sen vasemmalla ohjalla pienelle ympyrälle pitääkseen sen kurissa.
– No Sakkehan se innostu, hihkaisi Tyyne hymyillen. Ossian hymyille hänelle takaisin ja napautti sitten ruunaa raipalla turhista sivuaskelista.
– Tää osaa olla ihan idiootti, vastasi Ossian huumorilla, vaikka se olikin osittain totta.
– Mut ei kai sua oikeesti sattunut se tippuminen? Mä en tiiä voinko mä päästää sua tonne jos sun pää kolahti jonnekin, päivitteli Tyyne vakavoituen. Ossian ymmärsi Tyynen huolen, joten hän hymyili mahdollisimman rauhoittavasti.
– Ei se mun mielestä mitenkään kolahtanut, isoimman kolhun sai mun ylpeys, kun naisväestö näki mun lennon, poika vastasi aloittaen vakavasti, mutta heittäen huumoria loppuun. Ossianilla oli ihan hyvä olo ja hän pysyi vielä steppaavan ja pyörivän Saken selässä, joten kaiken pitäisi olla edes jollain tasolla hyvin.
– No hyvä on sitten. Kai säkin voit jo lähteä ja muista tuki esteille ja tarpeeks iso laukka, Tyyne hymähti ja päästi ratsukon matkaan.
– Ja pysy kyydissä! kuului vaimea huuto ratsukon perään.

Sakke ampaisi laukkaan isoin askelin ja tällä kertaa Ossian pidätti laukkaa vain saadakseen sen tasapainoon ja hyvään kontrolliin. Isompi tukkieste ylittyi vaivattomasti ja sen jälkeen ruuna heitti innostuksissaan pukit. Ossian otti laukkaa vähän alas, jotta kontrolli säilyi, mutta muuten hän istui kevyessä istunnassa – joka oudokseltaan poltteli jalkoja paljon. Risueste ja hauta olivat ohitse yhdessä vilauksessa, eikä Sakke juossut edes koko kapasiteetillaan. Kun sianselkä ilmestyi näkyviin, kimon korvat heiluivat epävarmasti, mutta ratsastajansa käskystä se hyppäsi senkin, tosin ilmavaraa oli melko reilusti. Seuraavalle pätkälle Ossian antoi hevoselleen vielä hieman lisää ohjaa ja nousi istumaan kevyemmin. Oli aika mennä eikä meinata.
Vauhdin hurmassa Ossian muisti vasta viime tipassa hidastaa ennen tietä, joka oli kaksikon onneksi autio. Siitä sitten ratsukko jatkoi vähän maltillisemmin pellolle, missä olivatkin jo entuudestaan tutut, mutta silti mukamas yhtä jännittävät esteet. Päättäväisenä siitä, että hän ei kuole yksin hevosen jalkoihin johonkin typerään peltoon, Ossian ratsasti ruunan päättäväisesti esteille, jotka se sitten hyppäsi kuuliaisesti. Tästä onnellisena Ossian naurahti ja taputti ruunaa hyvillään.
Kulmaesteellä ei tullut mitään ongelmia, mutta Ossianin ohjauksesta huolimatta Sakke hyppäsi sen leveähköstä kohdasta. Onneksi ratsastajalla oli kontrolli vielä pääosin tallessa, joten matkaa voitiin jatkaa. Kun lampi tuli näkyviin, rantavesi olikin paljon jännittävämpää kuin edellisenä päivänä. Ossian tuhahti ja kannusti ruunaa jatkamaan, milloin se hyppäsi loikalla veteen saaden pisaroita lentämään ympäriinsä. Veteen päästyään Sakke jatkoi matkaa innokkaasti, eikä kulunut kauaakaan, kun halkopino oli edessä. Innoissaan Sakke hyppäsi sen kaukaa ja suurella ilmavaralla, mutta ratsastaja keikkui tästä huolimatta kyydissä leveästi hymyillen. Maalissa oli odottamassa Pipsan ja Mimosan lisäksi oikoreittiä käyttänyt Tyyne, sekä Lyydia ja Atte. Aten nähdessään Sakke hirnui kovaa ja korkealta, mikä sai kaikki nauramaan.

– Sehän oli kivaa, ilmoitti Ossian, kun kurssilaiset ja pari muuta tallilaista istuivat hommat hoidettuaan taukohuoneessa. Kommentti sai myönteistä muminaa vastaukseksi ja ilmapiiri oli muutenkin rento.
– Muistakin tuoda sitä kakkua. Ja hyvää sellaista, ilmoitti Jenny topakasti ja huoneessa raikui nauru. Ossiankin virnisti ja kiitti ties mitä maailmankaikkeuden johtajahahmoa siitä, kuinka kivaan talliin oli tiensä löytänyt.

PARACHUTE – 24.7.2017 - 0000 SANAA - KIRJOITTANUT OSSIAN
MAASTOESTEKURSSI PÄIVÄ 1

Kaikessa jännityksessään Ossian ei pysynyt pöksyissään enää kotona, joten hän saapui jo hyvissä ajoin tallille. Kurkattuaan että Sakke on vielä turvallisesti ja kiltisti tarhassa Ossian suuntasi kohti päätallin oleskelutilaa. Ilmeisesti Ossian oli tällä kertaa oikeasti aikaisessa, sillä oleskelutila oli vielä autio. Tämän jälkeen Ossian tarkisti ajan rannekellostaan ja huomasi olevansa paikalla yli puolitoista tuntia kurssin info-osuuden alkua. Vaikka Ossian oli huoneessa yksin, hän punastui hieman oman innokkuutensa takia. Päätään puistaen poika asettui sohvalle mukavasti ja kalasti taskustaan puhelimensa.
Ossianin saapumisesta ehti kulua lähes kolmevarttia, ennen kuin oleskelutilan ovi avautui uudelleen. Tässä ajassa Ossian oli potkinut likaiset tennarit jaloistaan ja makasi pitkin pituuttaan yllättävän mukavalla sohvalla pelaten Dood- nimistä puhelinpeliä. Hän nosti katseen puhelimestaan ja hymyili kahdelle paikalle pöllähtäneelle tytölle, – Ulrikalle ja Jennylle – minkä jälkeen hän heilautti jalkansa sohvalta tehdäkseen tilaa.
– Hellurei tytöt, Ossian tervehti iloisesti ja teki kädellään kummallisen liikkeen, kun oli haromassa hiuksiaan, mutta muisti vasta viime hetkellä niiden olevan letillä. Naurahtaen omalle tyhmyydelleen Ossian tunki puhelimensa takaisin taskuun ja laittoi kengät takaisin jalkaan. Molemmat tytöt näyttivät vähintäänkin vähän jännittyneiltä ja yhtäkkiä osa Ossianin jännityksestä tasaantui – oli vain normaalia jännittää.

Pian puheensorina täytti oleskelutilan, sillä kaikki viisi kurssilaista olivat eksyneet sinne. Ossian oli jutellut Jennyn ja Ulrikan kanssa ja saanut tietää heidän hoitohevosistaan ja viimeisimmistä tallijuoruista, sekä muista pikkujutuista. Kun loputkin kurssilaiset eli Cecilie ja Lyydia olivat saapuneet paikalle, keskustelu siirtyi lähinnä tulevaan kurssiin.
– Mä tuun kuoleen Saken kanssa, Ossian valitti teatraalisesti huokaisten ja jatkoi sitten:
– Ihan tosi mä en osaa ratsastaa sitä kuitenkaan tarpeeks hyvin ja se kaatuu ja katkasee kinttunsa!
– Lopeta Ossian, kuulostat melkein yhtä pahalta ku Ulle kisapäivänä, vastasi Jenny, joka leikillään sitten tyrkkäsi kyynärpäänsä vierellään istuvan Ulrikan kylkeen.
– No Atte varmaan vaan lähtee vetää mua johonki suuntaan ku se ei jaksa keskittyä, vastasi Lyydia virnistäen ja sai kaikki naurahtamaan hyväntahtoisesti. Puheensorina hiljeni yhtäkkiä, kun Tyyne asteli paikalle.
– Tän kurssin aikana teistä leivotaan ihka oikeita maastoesteratsastajia, mut nyt ekaks vähän teoriaa, Tyyne ilmoitti hymyillen ja kaikki hiljentyivät tahoilleen kuuntelemaan Tyynen valmistelemaa infopakettia. Ossian kuunteli täysin siemauksin, sillä kaikki hänen tieto aiheesta oli itse etsittyä tai koettua.

Infon loputtua kaikki kiirehtivät omille tahoilleen saadakseen ratsunsa kuntoon määräajassa. Muut suuntasit hakemaan hevosia laitumelta, mutta Ossian suuntasi tarhoille, koska Sakkea ei ollut vielä päästetty laitumeen riehumaan muiden kanssa. Sakke tuli innokkaasti portille ja osasi tällä kertaa jopa käyttäytyä melko fiksusti – jopa se kokoaikainen kiljuminen oli selvästi laantunut. Matka sivutalliin meni hyvin, Sakke tyytyi vain possuttelemaan siististi narun päässä. Ehkä sekin havaitsi jännittyneen ilmapiirin ja ajatteli kerrankin olla nätisti. Ehkä.
Ossianin hakiessa Saken tavaroita, Cecilie oli ehtinyt hipsiä Hiran kanssa talliin. Ossian hymyili tavarapinon takaa päätä pidemmälle naiselle ja jatkoi matkaa Saken karsinalle. Saatuaan kädet tyhjiksi, Ossian alkoi harjata ruunaansa tehokkaasti. Sakke seisoi paikallaan, mutta toisaalta se nuoli karsinan seinää suurella innolla. Hevonen oli melko puhdas pölykerrosta lukuun ottamatta, joten harjaamisessa ei kestänyt kovinkaan kauaa. Ossian puhdisti kaviot huolella ja kiinnitti samalla nurmihokit varmoin ottein kenkiin. Sitä miehenalku oli saanut harjoitella monet kerrat entisellä tallilla, koska siellä suurin osa ratsastuksesta tapahtui nurmikentällä.
– Hei Ossian! Haluutko tulla kiristään Hirankin nurmihokit kun se näytti onnistuvan noin hyvin, Cecilie huikkasi Hiran karsinasta. Virnistys naamallaan Ossian kävi kiristämässä Hiran hokit, sillä kuka nyt ei ystäväänsä auttaisi.

Ossian nousi sulavasti Saken selkään, kun Tyyne oli tarkastanut ratsukon varustuksen. Ossian irvisti estesatulalle ja kumartui kiristämään satulavyötä. Turvaliivi painoi ikävästi kylkiluita kyseisessä asennossa, mikä sai pojan huokaisemaan helpotuksesta suoristauduttuaan. Lyhyet jalustimet tuntuivat hassuilta, sillä Ossian oli ratsastanut lähiaikoina vain koulua tai esteitä kentällä, milloin jalustimet saivat olla hieman pidemmät. Sakke pureskeli hermostuneena kuolainta, mutta pysyi aloillaan, kunnes Ossian ohjasi sen jonon jatkoksi kohti peltoa.
Kun ratsukot lämmittelivät pellolla, Sakke päätti, että hui kun olikin kamalan jännittävä paikka. Ossian pääsi siis heti keikkumaan kyydissä epämääräisten loikkien mukana ja hän joutui useampaankin otteeseen komentamaan raipalla hevosta lavalle. Lyhyen tappelun jälkeen ruuna asettui kulkemaan häntä soihtuna kytäten esteitä. Laukannostosta Sakke lähti innoissaan eteen ja Ossian joutui oikeasti tekemään töitä saadakseen sen takaisin ”kouluratalaukkaan”. Ossian ei paljoa ehtinyt muiden menoa katsella, mutta ainakaan kukaan ei kiljunut.
– Ossian rentouta istunta ja käsi, kokeile vaikka nousta kevyeen istuntaan ja antaa Sakelle tilaa laukata. Nyt ei olla kouluradalla! Tyyne huusi paikaltaan taloesteen läheltä. Syvään huokaisten Ossian nousi kevyeen istuntaan, mutta piti laukan silti koottuna ja kontrollissa.
– Jenny, pidätteet! Älä unohda pidätteitä! kuului uudestaan Tyynen ääni, kun Jenny ja Live ottivatkin useamman astetta reippaamman askeleen.
– Lyydia! Minne matka? Käske Atte takaisin tänne!
– Laita siihen Tomppaan vauhtia, nyt mennään eikä meinata!
– Siinä on just hyvä Cecilie!
– Anna sen hevosen laukata Ossian!
Ohjeita sateli jo alkuverryttelyssä Tyynen valvovan silmän alla. Turvallisuussyistä alkuverryttely otettiin rauhassa ja Tyyne katsoi, että kaikki ratsukot olivat valmiita hyppäämään, ennenkö esteille oikeasti siirryttiin.

Esteille siirtyessä, Ossianin ja Saken vuoro jäi viimeiseksi. Muut suorittivat esteet kunnialla, toiset hieman vauhdikkaammin kuin toiset. Vuoroa odotellessa ratsukon kumpikin osapuoli alkoi jännittää yhä enemmän. Kun oli heidän vuoro ylittää ensimmäinen este, pieni risueste, Sakke laukkasi sitä kohti melko epävarmasti. Ossian yritti antaa ruunalle tukea, mutta hyppy lähti silti aivan liian kaukaa. Sakke venytti koko ruumiinsa pitkäksi hyppyyn ja Ossian nappasi tukon harjaa nyrkkiinsä. Vaikka este ei ollut kovin iso, Saken hypyn kaari oli valtava ja Ossianin ajatuksissa vilahti nopeasti se, että tässähän tarvittaisiin laskuvarjoa! Hyppy kuitenkin onnistui jollain ihmeen kaupalla, mutta Sakke heitti heti esteen jälkeen pukit protestiksi ratsastajansa epävarmuudesta. Ossian ei onneksi paljoakaan satulassa heilahtanut, sillä hänellä oli edelleen tukko harjaa käsissään.
– Anna sen laukata ja ratsasta varmemmin esteelle. Seuraava! Tyyne huikkasi ja Ossian taputti hevostaan vain, koska ensimmäisestä hypystä selvittiin hengissä!
Seuraavat hypyt onnistuivat jo vähän paremmin, jos mukaan ei lasketa kahta kieltäytymistä taloesteelle. Paras hyppy kuitenkin tuli puiselta miniesteeltä pienemmälle tukille, kun Ossian ei kunnolla ehtinyt ottaa laukka-askeleita takaisin ja Sakke pääsi tulemaan Ossianin mielestä liian kovaa esteelle. Ilmeisesti se oli kuitenkin juuri sopiva tempo ja Ossian yritti pitää sen mielessä. Ossian oli myös melko ylpeä Sakesta, sillä se oli alkanut pikkuhiljaa korvata epävarmuuttaan innokkuudella, vaikka se tuottikin paljon lisätyötä kuskille. Poika taputti jo hieman hikistä ruunaansa kaulalle ja komensi sen seuraamaan Attea joukon siirtyessä lammelle.
Lammella Sakke pysähtyi kuin seinään – ja pysähdys tuli oikeasti niin nopeasti, että ruunan takajalat astuivat hienosti sen mahan alle. Sakke tuijotti vettä silmät suurina ja Ossian yritti tehdä nopeasti pidätteitä, tietäen mitä oli tulossa. Kaikista pidätteistä huolimatta Sakke kahlasi innoissaan veteen polskimaan ja Ossian ei voinut kuin istua kyydissä kauhistunut ilme kasvoillaan. Että tuli sitten niinkin hyvin hallittua oma hevonen.
– Ossian, karkasko sun poniii, Jenny huikkasi nauraen Liven selästä ja Ossian vastasi hänelle näyttäen kieltä. Muitakin taisi naurattaa ja Tyyne katsoi kaksikon menoa hymyssä suin. Nolosti virnistellen Ossian ohjasi innokkaan Saken pois vedestä.
– Nyt kun ollaan saatu uiminen pois alta, niin laukkaatte rantaviivaa pitkin ja hyppäätte tuolla olevan halkopinon! Tyyne ilmoitti ja antoi sitten lähtöluvan Ulrikalle ja Tompalle. Ratsukko ylitti esteen sulavasti ja pian olikin seuraavan vuoro.
Kun koitti Ossianin ja Saken vuoro, paljoa ei ruunaa tarvinnut käskeä. Sakke ampaisi reippaaseen laukkaan ja Ossian kuuli kuinka tuuli kuiski korvissa. Saatuaan laukan hyvään kontrolliin hän nousi kevyeen istuntaan ja antoi ruunalle hieman ohjaa. Nyt mennään eikä meinata. Hevosen kaviot takoivat rytmikkäästi maata ja vesi roiskui korkealle kastellen heidät molemmat. Esteellä Sakke liisi halkojen yli ongelmitta ja jopa Ossian – kouluratsastaja henkeen ja vereen – nauroi ja nautti vauhdin huumasta. Ehkä maastoesteet eivät olleetkaan aivan niin kamalia, ainakaan Tyynen valvovan silmän alla.

NEW WAY HOME - 23.7.2017 - 1040 SANAA - KIRJOITTANUT OSSIAN

Hiekanvärinen maasturi huristi tasaisesti pienehköllä asfalttitiellä kohti Keijukummun tallia, jonne Ossianin silmäterä, latvialaisruuna Sakke muutti aamusta. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta ja tällä kertaa pelkääjän paikalla istuva Niina-äiti veti häikäisysuojan alas. Autossa oli radiota lukuun ottamatta hiljaista ja Saken loput tavarat lepäsivät takapenkillä läpinäkyvissä IKEAn laatikoissa. Aamulla hevosen lisäksi tavaroista oli viety vain tärkeimmät, sillä Ossian ei niin aikaisin jaksanut muutakaan saada aikaiseksi. Sakke meni aamusta jo siksi, että se saisi rauhassa kotiutua, ennen kuin suurin kävijäryntäys sinne pölähtäisi. Ja näin Ossianin ei tarvinnut kuulla sen pirunmoista kiljumista koko päivää.

Kun auto vihdoin parkkeerasi pihaan, Ossian sammutti sen nopeasti ja hyppäsi kyydistä. Ossian oli jo melkein puolivälissä tallipihaa lyhyine kinttuineen, ennen kuin Niina ehti lähteä perään. Ossian oli ennen lähtöään napannut äitinsä kantamaan tavaroita. Enää piti vain etsiä Tyyne ja kysyä mussukan päivän voinnista ja muista jutuista, jotka kaipasivat vielä tarkennusta.

Päätallin puolella oli ihanan hämärää vaihteluksi ulkoilman kirkkauteen. Tyyneä ei kuitenkaan tallin puolella näkynyt, kuten ei ketään muutakaan. Tästä lannistumatta Ossian suuntasi kohti oleskeluhuonetta, joka ei tuottanut pettymystä. Oleskeluhuoneessa nimensä veroisesti oleskeli neljän tytön joukko, joiden lisäksi paikalla oli myös Tyyne.

– Hellurei ladies, Ossian tervehti heti hymyn kera ja kiitti hiljaa mielessään, että oli aamutokkurassa kuitenkin kuurannut Saken niin puhtaaksi kuin pystyi – pitäähän sitä meinaan aina tehdä hyvä ensivaikutelma, ja tämä poppoo varmaan olikin jo ruunan nähnyt tai kuullut.

– Tässä on siis tosiaan Ossian, Saken omistaja, esitteli Tyyne vähän tarkemmin samalla hymyillen. Tytöt katsoivat Ossiania ja esittäytyivät sitten Cecilieksi, Jennyksi, Miaksi ja Ulrikaksi. Ossian hymyili heille vielä uudemman kerran, mutta tutustuminen jäi myöhemmäksi, olihan jo kiire mamman mussukan, Saken luo.

– Onks se yks kiljukaula osannut käyttäytyä? Ja saanko mä nyt ainakin aluksi kasata Saken tavarat vaan satulahuoneen nurkkaan laatikoissa, jos tyhjennän ne heti kun ehdin? Ossian kyseli suoraa Tyyneltä. Ossian saisi heti hävetä silmät päästään, jos Sakke oli jo heti ensimmäisenä päivänä kiemurrellut langoista tai tehnyt jotain muuta yhtä fiksua. Kun Ossian sai myöntävän vastauksen tavaroiden säilytykseen ja tiedon siitä, että Sakke oli yllättäen osannut käyttäytyä melko hyvin – lukuun ottamatta hirnumista ja possuilua taluttaessa tarhaan – hän vetäytyi sitten kohti harmaata sivutallia.

Sivutallin satulahuoneessa oli mukavan siistiä, vaikkakin Saken tavaralaatikot eivät ihan sopineet kuvaan. Niina oli kasannut ne nätisti huoneen reunaan, etteivät ne olisivat kenenkään tiellä. Ossian heitti autonavaimet äidilleen ja lupasi soittaa, kun tarvitsee kyydin takaisin ja jäi sitten miettimään, oliko yhdellä autolla tuleminen sittenkään niin järkevää. Ossian hymähti itsekseen ja otti mukaansa Saken juoksutustavarat, vaikka hän joutui penkomaan tavaroitaan – joita oli vuosien varrella selvästi kertynyt – etsiessään sivuohjia. Ennen satulahuoneesta poistumista Ossian painoi vielä kypärän päähänsä ja veti hanskat käteen. Saken karsinalla hän jätti tavarat siihen ja nappasi mukaansa riimun naruineen, suunnaten sitten kohti tarhoja.

Sakke seisoi keskellä tarhaa korvat höröllä katsoen kohti laitumia. Sitten se hirnui kovaa ja korkealta, saaden vastauksen laidunten suunnalta. Ossianin nähtyään se kirmasi täyttä vauhtia portille ja jäi siihen steppailemaan. Pienesti naurahtaen Ossian kumartui portin ali tarhaan ja heitti hevoselleen riimun päähän.

– Nyt mennään kiljukaula, hän totesi ruunalle, kun avasi portin. Heti portin auettua Sakke yritti syöksyä suuntaan X, mutta Ossian tähän varautuneena pysyi kiinni narussa.

– Perkuleen poni, hän mutisi ja läimäytti narun lopulla ruunaa lavalle. Pitää sitä joskus oppia käyttäytymään. Loppumatka meni vähän paremmin, mitä nyt ruuna leikki narun toisessa päässä.

Karsinassa Ossian päästi Saken irti ja ryhtyi heti harjaamaan oikeasti yllättäen vieläkin kiiltelevää hevosta. Ossian harjasi ruunan nopeasti pyörivin liikkein, pysähtyen vain vaihtamaan harjan välissä. Ilmeisesti uusi paikka oli väsyttänyt Saken, sillä ruuna ei jaksanut pyöriä ympäriinsä tai yrittää poistua karsinastaan omin avuin. Tämän ansiosta ei kulunut kauaakaan, kun poika pyöritteli pinteleitä poninsa jalkoihin. Pinteleiden jälkeen Ossian laittoi irtohuovan ja juoksutusvyön sivuohjineen paikoilleen. Sakke havahtui tässä vaiheessa ja suitsia laittaessa ruunan hampaat olivat kuin liimattu yhteen. Suu aukesi vasta pitkän hammasloman kutittelun jälkeen ja kiinnittyi suurin piirtein saman tien takaisin. Ossian jätti sivuohjat vielä pois ja maiskautti ruunan liikkeelle.

Alkukäynnit kaksikko suoritti tallin ympäristössä ja metsätiellä tutustuen samalla ympäristöön. Ennen Saken tallille tuomista Ossian kävi tutustumassa talliin ja allekirjoittamassa papereita, mutta silloin maastojen tutkiminen oli saanut jäädä. Noin parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen he suuntasivat takaisin kohti kenttää, jossa nyt olikin yksi niistä neljästä tytöstä – Ulrika? – hevosen kanssa, joten kohteliaasti Ossian pysähtyi portille.

-Mahdutaaks me sinne teidän kanssa? Ossian uteli hymyillen. Silmälasipäinen tyttö kiinnitti katseensa heihin ja hymyili.

-Kyl tänne mun ja Tompan kaa mahtuu, tyttö vastasi ja Ossian oli jo aika varma siitä, että hän oli Ulrika. Kiittäen Ossian nappasi kentän laidalta mukaansa pitkän kouluraipan ja ohjasi sitten Saken toiseen päätyyn. Ennen ympyrälle päästämistä poika kiinnitti vielä sivuohjat. Kun Sakke käveli pari sopivan kokoista ympyrää käynnissä, Ossian komensi sen raviin. Sakke liikkui hyvin ja melko innoissaan ja tästä vähän epäileväisenä Ossian piti kolmiomuodostelman tiiviisti hallussaan. Ulrika ja Tomppa menivät ympäri kenttää melko rauhallisessa ravissa hevosen pilkullinen pylly keikkuen.

Sakke liikkui ravissa hyvin, mutta laukkaa nostaessa se mukamas säikähti puskaa ja yrittikin lähteä päinvastaiseen suuntaan. Ossian nykäisi narusta takaisin ja kiitti metsän keijuja siitä, ettei tämä pelästyttänyt ratsukkoa – tai ainakaan ratsua. Päättäväisesti ja tähän varautuneena Ossian komensi ruunan uudelleen laukkaan ympyrän palattua takaisin raiteilleen. Auringonsäteet kiiltelivät kauniisti kimon turkissa ja hiekka pölysi hieman, mikä sai Ossianin aivastamaan.

Ossian liikutti ruunan molempiin suuntiin narun päässä ja alkoi sitten kävellä. Edellisenä päivänä kaksikko oli vetänyt melko rankan koulutreenin ja seuraavana päivänä olisi maastoestekurssin ensimmäinen päivä. Ossian ei vieläkään ymmärtänyt minkälaisen riivauksen alaisena hän oli sinne ilmoittautunut. Ajatuksissaan hän ei edes huomannut Ulrikan ja Tompan poistumista. Käveltyään tarpeeksi Ossian hymähti ja suuntasi sitten askeleensa kohti sivutallia. Ei maastoesteitä murehtia kannattanut, ainakaan kun ne ratsastettaisiin Tyynen valvovan silmän alla.

Ajatuksiinsa uppoutuneena Ossian hoiti Saken pois ja vei tavarat paikalleen. Ossian havahtui lyödessään varpaan satulahuoneen kynnykseen matkallaan takaisin satulahuoneeseen. Pienenä perfektionistina ja enemmän kuin vähän maastoesteitä jännittävänä hän halusi katsoa huomiselle kaiken mahdollisen valmiiksi. Tästä syystä hän etsi turvaliivin ja jeesusteipin muiden tavaroiden päälle, tarkisti Saken suojien ja putsien kunnon, etsi nurmihokkipussin kaiken roinan alta ja tarkisti estesatulan vastinhihnat. Kun kaikki oli kunnossa, Ossian huokaisi syvään ja kaivoi puhelimen taskustaan. Aika soittaa kyyti pois tallilta ja saada ajatukset irti huomisesta.

Vielä ennen lähtöään poika kävi antamassa namin Sakelle. Ruuna otti sen iloisena vastaan, eikä se tuntunut muutenkaan stressaavan enää mistään. Hevonen ei näyttänyt olevan moksiskaan uudesta kodistaan, eikä se ainakaan vielä ollut keksinyt tapaa saada karsinan ovi auki. Jo paremmalla mielellä Ossian poistui tallista iloisesti hyräillen aurinkoiseen alkuiltaan. Olipa aika vierähtänyt tallilla nopeasti, vaikka mitään pitkäkestoista ei tullut tehtyä.

Valmennukset

MAASTOESTEET - 000 SANAA - KIRJOITTANUT TYYNE
Ossian ja Sakke
hyppäsivät tällä maastoestekurssilla ihan hyvin, vaikka aluksi molempia osapuolia taisi jännittää jonkin verran ja sen seurauksena aluksi Sakke kieltäytyi parille esteelle. Hypyt alkoivat kuitenkin sujua mainiosti, kun Ossian hieman löysäsi jarrua ja antoi vain palaa! Silloin Sakkekin näytti olevan rohkeampi ja teki selvästi parempia hyppyjä myös sianselälle, joka oli ruunan mielestä ensialkuun aivan kamala... Tältä ratsukolta tuli siis sekä hyviä että huonoja pätkiä, mutta loppua kohden meno parani huomattavasti ja Sakke oli innoissaan. Viimeisellä radalla Ossian ja Sakke näyttivät ihan oikealta kenttäratsukolta!

Virtuaalihevonen / A sim-game horse

Hevosen kuvat Ransu.kuvat.fi (CC BY-NC 3.0) / taustakuva Backgrounds ETC / muu ellei toisin mainittu VRL-14060

 

 

 

©2017 Malignant Silence - suntuubi.com